Kuukauden pelaaja -arkisto

KAUSI 2011-2012

Marraskuu 2011

Marraskuun kuukauden pelaaja on Tomi Kolek D1-joukkueesta. Tomi on taistelija, joka antaa jäällä aina kaikkensa joukkueen puolesta ja on joukkueen kantavia voimia. Hän on valmentajan luottopelaaja, jonka voi pistää jäälle tilanteessa kuin tilanteessa. Tomi on kehittynyt syksyn aikana paljon.


 dsc_4202.jpg

 

 

 

 

 

 

 

Lokakuu 2011

Lokakuun kuukauden pelaaja on Pietu Ohtonen C2-joukkueesta. Pietu on C2-joukkueen puolustaja ja hän on ahkera ja hyvän asenteen omaava harjoittelija. Peleissä Pietu on joukkuetta sytyttävä taistelija, joka pelaa tilanteet loppuun asti.

pietu2011.jpg


Syyskuu 2011

Syyskuun kuukauden pelaaja on Matti Parviainen B2-joukkueesta. Matti on esimerkillinen, iloinen ja järkevä nuori mies. Hän opiskelee Kajaanin lukiossa, urheiluakatemiassa ja harjoittelee ja pelaa b2-joukkueessa. Opiskelu ja harjoittelun sujuu Matilta mainiosti. Hän liikkuu kookkaaksi pelaajaksi hyvin, joten vastustajalla ei ole helppoa pelata Mattia vastaan. Hänen parhaita ominaisuuksia koon ja liikkumisen lisäksi on pelisilmä. Matti harjoittelee kovaa ja tunnollisesti ja myös omatoimisesti, jotta hän olisi vielä parempi pelaaja ja urheilija tulevaisuudessa.

parviainen_matti.jpg

 

Elokuu 2011

Elokuun kuukauden pelaaja on Heikki Klemetti B-1-joukkueesta. Heikki on erittäin taitava ja älykäs pelaaja, jolta löytyy harhautus joka tilanteeseen. Kiekollisen osaamisen lisäksi hän tekee paljon töitä joukkueen eteen, joka näkyy peleissä mm. kiekonriistoina.

klemetti_heikki_b1_2011.jpg

KAUSI 2010-2011

Tammikuu 2011

Tammikuussa palkittiin E99- ja E00-joukkueista kuukauden Prisma-pelaajat.

 

Tammikuun E99-joukkueen Prisma-pelaaja on Eetu Härkönen. Eetu on iloinen ja esimerkillinen urheilija kaukalossa sekä sen ulkopuolella. Hän on ahkera harjoittelija ja hyvä joukkuepelaaja. Hän huomioi joukkuetoverit ja uurastaa kaukalossa joukkueen eteen joka pelissä.

13_harkonen_eetu.jpg

 

Tammikuun E00-joukkueen Prisma-pelaaja on Jere Kananen. Jere valittiin joukkueensa kapteeniksi ylivoimaisella äänten enemmistöllä pelaajien äänestyksessä. Hän on erittäin pidetty joukkuetoveri. Hän on tinkimätön joukkuepelaaja joka ahkeroi niin puolustajan kuin hyökkääjän tontilla tilanteesta riippuen.  Jere on aina hyväntuulinen ja iloinen nuori pelaaja ja periksiantamaton taistelija tiukassakin pelitilanteessa. ERINOMAINEN ESIMERKKI JOUKKUETOVEREILLEEN.

kananen_jere.jpg

Joulukuu 2010

Joulukuun Prisma-pelaaja on Otto Heikkinen D2-junioreista. Otto on esimerkillinen ja järkevä nuori mies, josta jokaisen joukkuekaverin tulisi ottaa mallia. Otto hoitaa annetut tehtävät niin jäällä kuin jään ulkopuolellakin ja on joukkuepelaaja isolla J:llä. Otto on myös kehittynyt huimasti tänä syksynä ja omilla pelisuorituksillaan ansainnut kuukauden pelaaja palkinnon.

dsc_5339_large.jpg

Marraskuu 2010

Marraskuun kuukauden pelaaja on Jussi Kettunen D1-junioreista. Jussi on erittäin esimerkillinen, iloinen ja järkevä nuori mies. Hän on rehellinen joukkuekavereita kohtaan ja hoitaa vastuut ja velvollisuudet kiitettävästi niin kentällä kuin koulussakin. Hän on yksi joukkueen ahkerimmista treenaajista.

Kentällä tämä puolustaja on osoittanut taistelijan luonteensa mahtavasti pelaamalla rohkeaa jääkiekkoa jopa kolmekin päätä pidemmän vastustajan puristuksessa. Hyökkääjillä on helppo hyökätä, kun "avaussyöttö" napsahtaa lapaan poikeuksetta.

jussi_533x800.jpg

Lokakuu 2010

Lokakuun kuukauden pelaaja on Matias Nyyssönen C2 ikäluokan joukkueesta. Matias on toiminut maalivahdin tontilla määrätietoisesti parin vuoden ajan. Kehittymisen suunta hänellä on voimakkasti ylöspäin ja hän tuo omalta osaltaan laajuutta Junnuhokin tasokkaiden juniorimaalivahtien joukkoon .

Pukukoppipelaajana Matias nauttii kanssapelaajiensa arvostusta.

Lisäksi periksi antamattoman urheilijaluonteen omaavana pelaajana Matias on oman joukkueensa henkinen selkäranka.     

 

Matias_Nyyssonen

Syyskuu 2010

 

#1 Verneri Rönty, C1

Syyskuun kuukauden pelaaja on maalivahti Verneri Rönty C1-joukkueesta. Hän on lahjakas urheilija, jolla on mahdollisuus edetä pitkälle. Vaativassa karsintasarjassa hän toimi joukkueen viimeisenä lukkona. Taidokkailla suorituksillaan hän varmisti joukkueelle mahdollisuuden nousta C-junioreiden 1-divisioonaan.

1_ronty_verneri.jpg

Elokuu 2010

#23 Tuomas Korhonen

 Elokuun kuukauden pelaaja on Tuomas Korhonen B-1-joukkueesta. Tuomas  on esimerkillinen urheilija harjoituksissa, vapaa-ajalla ja sarjapeleissä. Hän harjoittelee ahkerasti, taistelee esimerkillisesti peleissä joukkueen eteen ja sitä kautta tulokset ovat näkyneet syksyn sarjapeleissä loppuun asti yrittämisenä ja myös pistepörssissä. Korkin asenne ja suhtautuminen harrastukseensa on erinomainen ja sopivan rento, esimerkki kaikille Junnu Hokin junioreille.

korhonen_tuomas.jpg

 

 KAUSI 2009-2010

Helmikuu 2010

 

 

Helmikuun kuukauden pelaaja on Tommi Lumpo E2-joukkueesta.  Hän on aina reipas ja hyväntuulinen poika, jonka asenne on kunnossa jääkiekkoon ja muihinkin asioihin. Tommi on hyvä joukkuepelaaja, joka on kehittynyt kauden aikana valtavasti. Hänen positiivinen asenteensa tarttuu myös pelikavereihin.

 

tommilumpo.jpg

 

 

 

 

 

 

Tammikuu 2010

Tammikuun kuukauden pelaaja on Tomi Kolek E1-joukkueesta. Hän on rehti, hyväkäytöksinen nuori mies kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella. Tomi on tunnollinen ja nöyrä harjoittelija ja toteuttaa annetut tehtävät kiitettävästi. Hän on pieni mutta pippurinen kiekkotaituri.

 

kolek_tomi.jpg

Joulukuu 2009

Joulukuun kuukauden pelaaja on maalivahti Toni Romppainen D2-joukkueesta. Hän on esimerkillinen joukkuepelaaja ja ahkera harjoittelija. Toni tulee hienosti toimeen pelikavereiden kanssa ja D2-joukkueen jäsenet arvostavat häntä sekä pelaajana että kaverina.

Nuoresta iästä huolimatta Toni on harrastanut jääkiekkoa jo seitsemän kauden ajan. Tasainen kehitys ja rauhallisuus ovat Tonin vahvuuksia maalivahtipelissä.

romppainen_toni.jpg

 

Marraskuu 2009

Kajaanin Junnu Hokki D1-joukkue on tehnyt kauden alusta lähtien yhteistyötä Sotkamon Kiekon kanssa junioriseurayhteistyösopimuksen puitteissa. Tämä on mahdollistanut sen, että Hokki D1- ja SoKi D1-joukkueet ovat laittaneet "hynttyyt yhteen" ja muodostaneet yhdessä kaksi tasojoukkuetta, Hokki Valkoinen ja Hokki Punainen.

heikkinen_panu.jpg

 

 

Panu Heikkinen, D1-juniorit, Hokki Valkoinen

"Panu on tunnollinen, ahkera ja luotettava jääkiekkoilijan alku. Hän on myös kehittynyt paljon kesän ja syksyn aikana. Panu on joukkueensa kapteeni."

 

Peter Kilponen, D1-juniorit, Hokki Punainen

kilponen_peter.jpg

"Peter on todella ahkera ja aktiivinen pelaajan alku. Hän on kehittynyt huimasti kauden aikana, tästä on myös osoiteuksena se, että hänet valittiin jatkoon D96 Pikku Pohjolan alkukarsinnoista yhdessä Joona Valtasen kanssa."

 

 

 

Lokakuu 2009

Lokakuun Prisma-pelaaja pelaa hyökkääjänä C2 joukkueessa.  Hän on esimerkillinen pelaaja, joka pystyy omalla suorituksellaan ratkaisemaan pelejä.  Onnistuneiden pelisuoritusten takana on tunnollinen harjoittelu. Aktiivisen joukkueen harjoituksiin osallistumisen lisäksi hän on tuttu näky taitojäillä ja aina tilaisuuden tullen, kun hallilla on vapaata jääaikaa.  Koulun ja jääkiekkoharrastuksen hän on saanut sovitettua hyvin yhteen.  Lokakuun Prisma pelaaja on esimerkillinen urheilija ja ahkera harjoittelija, Matti Kaarlela.

 

 

 

Syyskuu 2009

Kajaanin Junnu Hokki on valinnut syyskuun Prisma-pelaajan. Hän on B2-junioreissa hyökkääjänä pelaava Ville Kämäräinen. 

Ville on ollut esimerkillinen urheilija harjoituksissa ja sarjapeleissä. Hän on harjoitellut ahkerasti ja tulokset ovat näkyneet syksyn sarjapeleissä loppuun asti yrittämisenä ja myös maalipörssissä. Villen asenne ja suhtautuminen harrastukseensa on erinomainen esimerkki kaikille Junnu Hokin junioreille.

 

kamarainen_ville.jpg